RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 15.10.2026/Pykälä 141
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2027
MYRS 15.10.2026 § 141
PPL/26/00.02.05/2026
Asian esittely
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimusta tarkistetaan vuodelle 2027 osana tulossopimuskauden 2026–2027 toimeenpanoa. Tulossopimuksen päivitys perustuu elinvoimakeskusten yhteiseen strategiaan, valtion talousarvioesitykseen vuodelle 2027 sekä ohjaavien ministeriöiden antamiin valmisteluohjeisiin.
Tulossopimuksen valmistelu toteutetaan pääosin kirjallisella menettelyllä päivittämällä vuoden 2026 tavoitteita ja tavoitetasoja vuodelle 2027. Tarvittaessa tavoitteista käydään keskustelua ohjaavien tahojen kanssa valmisteluprosessin aikana. Elinvoimakeskusten tulossopimusesitykset toimitetaan ministeriöille viimeistään 30.10.2026.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimuksen rakenne, valmisteluprosessi ja vuoden 2027 keskeiset painopisteet esitellään maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa.
Elinvoimakeskusten strategisesta suunnittelusta ja tulosohjauksesta säädetään laissa elinvoimakeskuksista sekä kehittämis- ja hallintokeskuksesta (7 §). Lain mukaan työ- ja elinkeinoministeriö laatii elinvoimakeskusten tulossopimukset yhdessä ohjaavien ministeriöiden ja keskushallinnon virastojen kanssa sekä yhteistyössä elinvoimakeskusten, Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen ja maakuntien liittojen kanssa. Tulossopimus käsitellään maakunnan yhteistyöryhmässä ennen sen toimittamista ministeriölle (laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta 756/2021, 20 §:n 1 momentin 1 kohta).
Lisätietoja asiasta antaa ja asian esittelee:
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Tuula Taipaleenmäki, viestintä ja strategia, puh. 044 436 8003
sähköposti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Puheenjohtajan esitys
Merkitään tiedoksi ja viedään asia MYR:n käsittelyyn.
Käsittelytiedot
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.