Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.11.2024/Pykälä 186



Selvitys vaelluskalojen luontaisen elinkierron palauttamismahdollisuuksista Pohjois-Pohjanmaan jokivesistöissä

 

Mkh 19.11.2024 § 186

PPL/558/00.01.03/2022

 

Selostus asiasta

Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti 12.12.2022 kokouksessaan Pohjois-Pohjanmaan liiton talous- ja toimintasuunnitelman 2023–2025 sekä talousarvion 2023 käsittelyn yhteydessä toimenpidealoitteen, joka kuuluu seuraavasti ”Seuraavalla kaudella selvitetään mahdollisuus vaelluskalojen luontaisen elinkierron palauttamiseen maakunnan vesistöissä”.

Toimenpidealoitteen mukainen selvitys on nyt valmistunut. Selvitys lisää ymmärrystä eri jokien toisaalta yhtenevistä piirteistä ja toisaalta poikkeavista lähtökohdista. Jokaisesta tarkastellusta kohteesta kuvataan perustiedot, keskeisiä tavoitteita ja toimenpiteitä lähivuosille sekä kohteen vahvuuksia ja heikkouksia vaelluskalakantojen elvyttämisen kannalta. Selvitys pohjautuu aihepiiriin liittyviin kirjallisuus- ja Internet-lähteisiin sekä asiantuntijoilta (ELY-keskus, Luonnonvarakeskus, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus, paikallistahot) saatuihin tietoihin. Selvityksen lopussa oleva lähdeluettelo tarjoaa mahdollisuuden tarkastella kohteita yksityiskohtaisemmalla tasolla. Selvityksen on laatinut projektipäällikkö Mirko Laakkonen Pohjois-Pohjanmaan liitosta.

Valmistelija

Projektipäällikkö Mirko Laakkonen, p. 040 685 4036

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus
1. merkitsee asian tiedoksi ja
2. esittää maakuntavaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös

Keskustelun aikana Kaarina Kailo esitti kohtaan 2. muutosta, että maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se edellyttää kehitys- ja selvitystyön jatkamista vesistöjen ja vaelluskalojen elinympäristön parantamiseksi. Puheenjohtaja totesi esityksen raukeavan kannattamattomana.

Päätösesitys hyväksyttiin.

Merkittiin, että Lyly Rajala poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.