Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 130


Liite 1 Osavuosikatsaus 2/2024

Osavuosikatsaus 2/2024

 

Mkh 19.08.2024 § 130

165/02.00.02/2024

 

Asian esittely

Maakuntavaltuusto hyväksyi 11.12.2023 Pohjois-Pohjanmaan liiton sekä talous- ja toimintasuunnitelman 2024–2026 sekä talousarvion 2024.

Pohjois-Pohjanmaan liiton vuoden 2024 toisessa osavuosikatsauksessa esitetään talousarvion toteutumista tammi-kesäkuun ajalta. 

Osavuosikatsausraportoinnin käytännön menettelynä on, että maaliskuun ja syyskuun tilanteiden osavuosikatsauksissa maakuntahallitukselle raportoidaan keskeiset talouden tunnusluvut. Kesä- ja joulukuun tilanteista annettava katsaus sisältää edellisen kohdan lisäksi yksityiskohtaisemman raportoinnin toiminnan toteutumisesta.

Tarkastelujakson aikana liiton talous ja toiminta on toteutunut suunnitellusti eikä merkittäviä poikkeamia talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan nähden ole. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä osavuosikatsauksen 2/2024 tiedoksi.

(Valmistelija: viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, p. 050 3225797)

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin, että Seija Junno poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.51.