Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sisäisen tarkastuksen raportti vuodelta 2023

 

Mkh 11.03.2024 § 43

213/00.05.01/2023

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön 66 §:ssä määrätään sisäisen tarkastuksen tehtävistä. Sisäinen tarkastus arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Sisäinen tarkastus raportoi maakuntahallitukselle sekä maakuntajohtajalle.

Maakuntahallitus on antanut päätöksellään 14.3.2022 § 40 Pohjois-Pohjanmaan liiton sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen, jossa määritetään tarkemmin sisäisen tarkastuksen toiminta ja toteutustapa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointiprosessi toteutetaan vuosittain tarkastussuunnitelman mukaisesti. Maakuntajohtaja hyväksyy sisäisen tarkastuksen vastuuhenkilön laatiman tarkastussuunnitelman. Sisäinen tarkastus voidaan kohdentaa vuorovuosin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan eri osa-alueisiin, eikä organisaation koko toimintaa ole välttämätöntä tarkastaa vuosittain.

Maakuntajohtajan 12.4.2023 hyväksymässä sisäisen tarkastuksen suunnitelmassa vuodelle 2023 on määritetty tarkastuksen kohteiksi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen noudattaminen, tietoturva ja tietosuoja sekä hankinnat. Sisäisen tarkastuksen raportti vuodelta 2023 on laadittu tarkastussuunnitelman mukaisesti.

(Valmistelija: sisäisen tarkastuksen vastuuhenkilö, hallinnon kehittämispäällikkö Anne Väisänen, p. 040 685 4031)

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi sisäisen tarkastuksen raportin vuodelta 2023.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.

Maakuntahallituksen jäsen Miika Heikkilä poistui kokouksesta klo 12.15 ja Mika Pietilä poistui kokouksesta klo 12.17 tämän pykälän käsittelyn aikana


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa