Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 150

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ero maakuntavaltuuston jäsenyydestä ja uuden jäsenen nimeäminen / Oulu

 

Mkh 18.10.2023 § 150

440/00.00.04/2021

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liiton perussopimuksen 13 §:n mukaan, mikäli jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuuden kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa valtuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kunnan valitseman jäsenen tai varajäsenen on edustettava samaa ryhmää kuin se, jonka tilalle hänet valitaan. Maakuntavaltuuston jäsenet ja varajäsenet valitaan jäsenkuntien kunnanvaltuustojen jäsenistä.

Oulun kaupunginvaltuusto on myöntänyt kokouksessaan 9.10.2023 § 99 Susa Vikeväkorvalle (vihr.) eron Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäsenyydestä ja valinnut maakuntavaltuuston uudeksi jäseneksi Heikki Kontturin (vihr.) jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

(Valmistelija: viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, puh. 050 3225797)

 

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus merkitsee asian tiedoksi ja esittää edelleen maakuntavaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös

Maakuntahallitus merkitsi asian tiedoksi ja esittää edelleen maakuntavaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa