RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmä
Esityslista 12.02.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Leader-toiminta Pohjois-Pohjanmaalla ja Leaderin tulevaisuuden näkymät
MYR 12.02.2026
PPL/51/00.02.04/2026
Asian esittely
Pohjois-Pohjanmaalla toimii viisi Leader-ryhmää: Keskipiste-Leader, Koillismaan Leader, Nouseva Rannikkoseutu, Oulun Seudun Leader ja Rieska-Leader. Leader-rahoituksella luodaan esimerkiksi paikallisia palveluita, liikuntamahdollisuuksia, työpaikkoja, yrittäjyyttä ja kulttuuria. Leader-rahoitusta maakunnassa on 2023-2027 käytettävissä yhteensä 29 miljoonaa euroa. Erilaisia hankkeita on rahoitettu 2023-2025 yli tuhat. Hakemusten määrä on yli kaksinkertaistunut edellisiin ohjelmakausiin verrattuna. Leader on tällä hetkellä maaseutualueiden merkittävin ja lähes ainoa rahoittaja niin ihan pienimpien mikroyritysten kuin yhdistystenkin osalta.
Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät ovat rahoittajaroolinsa lisäksi myös vahvoja kehittäjätahoja. Kaikilla on käytössään Nuoriso Leader rahoitus sekä nuorisotyöryhmät. Jokaisella ryhmällä on myös muita pienempiä omia rahoitusmuotoja, kuten Seniori, Yhteisö ja Yritys/Startti Leader tuet. Osa Leader-ryhmistä toimii myös Erasmus+ ja ESC-rahoitusten koordinoijina.
Maaseudun elävänä pitämisessä on ensiarvoista, että Leaderin resurssit ovat vahvat jatkossakin. Leader-rahoitus on kuitenkin uhattuna Komission uudessa budjettiesityksessä. Vain CAP:n sisällä se on pakollisena, mutta sielläkin ilman korvamerkittyä rahoitusosuutta. Leader-toiminnan laajuudesta ja sen rahoituksesta päättäminen jäävät jäsenmaiden tehtäväksi.
Keskipiste-Leaderin toiminnanjohtaja Ilkka Peltola esittelee Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmien toimintaa.
Puheenjohtajan esitys
Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |