RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osallistuminen Velora Oy:n Microsoft-lisenssien ja -asiantuntijapalveluiden hankintaan
Mkh 13.04.2026 § 48
PPL/197/02.04.04/2026
Selostus asiasta
Yhteishankintayksikkö Velora Oy, joka on Tiera Oy:n tytäryhtiö, on tekemässä yhteishankintaa, jonka kohteena ovat Microsoft-lisenssit, Microsoftin asiantuntijapalvelut, Microsoft SOC (security operations center), varmuuskopiointiratkaisut sekä tietoturvallisen viestinnän ratkaisut. Yhteishankintaan liittymällä Pohjois-Pohjanmaan liitto voisi hyödyntää sekä erilaisia Microsoft-ympäristöön kohdistuvia asiantuntijapalveluita että lisenssejä, jotka ovat käytännössä pakollisia hankintoja julkisissa organisaatioissa. Liittymällä yhteishankintaan Pohjois-Pohjanmaan liitto voisi saada volyymihyötyä alempien hintojen muodossa. Alustavan arvion mukaan Pohjois-Pohjanmaan liitolla on tarve kaikkiin hankittaviin kokonaisuuksiin.
Liittymisilmoitus ei velvoita puitejärjestelyn käyttöön eikä edellytä tarkan aloitusajankohdan määrittelemistä. Puitejärjestelyä voivat kuitenkin käyttää vain sellaiset asiakkaat, jotka ovat jättäneet liittymisilmoituksen ennen tarjouspyynnön julkaisemista.
Hankintalain valmistelussa olevilla muutoksilla ei ole vaikutusta yhteishankintoihin.
Liittymisilmoitus yhteishankintaan on jätettävä 31.5.2026 mennessä.
Valmistelija
hallintojohtaja Toni Saranpää, puh. 040 685 4052
Maakuntajohtajan esitys
Maakuntahallitus päättää, että Pohjois-Pohjanmaan liitto jättää liittymisilmoituksen Velora 365 -yhteishankintaan.
Käsittelytiedot
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |