RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 59
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maakuntajohtajan arviointi- ja tavoitekeskustelun käynnistäminen
Mkh 23.02.2026 § 28
Selostus asiasta
Pohjois-Pohjanmaan liiton ja maakuntajohtaja Jussi Rämetin välisen johtajasopimuksen mukaan maakuntajohtaja käy maakuntahallituksen ja maakuntavaltuuston puheenjohtajan kanssa kunkin kalenterivuoden alussa arviointi- ja tavoitekeskustelun, jonka yhteydessä sovitaan tehtävien painopisteistä kyseisen vuoden osalta. Arviointi- ja tavoitekeskustelun sisältö saatetaan maakuntahallitukselle tiedoksi.
Maakuntajohtajan kanssa käydyn keskustelun sisältö tuodaan maakuntahallitukselle tiedoksi erikseen sen jälkeen, kun keskustelu on käyty.
Valmistelija
hallintojohtaja Toni Saranpää, p. 040 685 4052
Maakuntahallituksen puheenjohtajan esitys
Maakuntahallitus käy lähetekeskustelun arviointi- ja tavoitekeskustelua varten.
Käsittelytiedot
Päätös
Maakuntahallitus kävi lähetekeskustelun ja merkitsi asian tiedoksi.
Mkh 13.04.2026 § 59
PPL/92/01.01.01/2026
Selostus asiasta
Maakuntajohtaja on käynyt maakuntahallituksen ja maakuntavaltuuston puheenjohtajan kanssa vuosittaisen kehityskeskustelun. Keskustelussa on sovittu kuluvan vuoden tavoitteista, toimenpiteistä ja aikatauluista.
Yhteenveto kehityskeskusteluissa sovituista asioista on esitetty alla olevassa taulukossa.
Tavoitteet vuodelle 2026 | Toimenpiteet | Aikataulu ja seuranta |
Maakuntaliiton roolin vahvistaminen aluekehittäjänä | Valmistautuminen EU:n uuteen ohjelmakauteen 2028-2034 | 2026 loppuun ja tarkastelu seuraavassa arviointi- ja tavoitekeskustelussa. |
Vaikuttamistyön kehittäminen | Erityisesti viestinnän roolien selkeyttäminen ja terävöittäminen | 2026 loppuun ja tarkastelu seuraavassa arviointi- ja tavoitekeskustelussa. |
Henkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen | Toimintakulttuurin yhdenmukaistaminen | 2026 loppuun ja tarkastelu seuraavassa arviointi- ja tavoitekeskustelussa. |
Valmistelija
hallintojohtaja Toni Saranpää, p. 040 685 4052
Maakuntahallituksen puheenjohtajan esitys
Maakuntahallitus merkitsee asian tiedoksi.
Käsittelytiedot
Merkittiin, että Pia Hiltunen ja Esa Aalto poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 12.34.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |