Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 55


Ajankohtaiskatsaus Pohjois-Pohjanmaan liiton kansainvälisistä asioista

 

Mkh 13.04.2026 § 55

PPL/198/00.02.01/2026

 

Selostus asiasta

Kansainvälistymistoimenpiteet ovat poikkileikkaavasti osa Pohjois-Pohjanmaan liiton toimintaa, ja kansainvälisen osallistumisen lisääminen on yksi liiton strategisista tavoitteista.

Kansainvälinen toiminta tukeutuu verkostoihin ja niiden kautta vaikuttamiseen. Edunvalvonnassa hyödynnetään Itä- ja Pohjois-Suomen Brysselissä sijaitsevaa EU-toimistoa sekä laajempia verkostoja, kuten esimerkiksi Perifeeristen merellisten alueiden liitto CPMR ja Pohjoisten harvaanasuttujen alueiden verkosto NSPA.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Sukuvaara esittelee kansainvälisten asioiden ajankohtaiskatsauksen.

Valmistelija

Kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Sukuvaara, p. 040 685 4049

 

Maakuntajohtajan esitys

Merkitään ajankohtaiskatsaus tiedoksi.

 

Käsittelytiedot

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.