Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 17.12.2024/Asianro 200


Liite 1 Pohjois-Pohjanmaan liiton hybridityöohjeluonnos

Pohjois-Pohjanmaan liiton hybridityöohjeen uudistaminen

 

Mkh 11.03.2024 § 51

 

Asian esittely

Liiton etätyöohjeen uudistamista on valmisteltu alkusyksystä 2023 lähtien. Henkilöstölle järjestettiin alkukesästä kysely hybridimallin toimivuudesta. Nykymallissa etätyöpäivien määrä on rajoitettu 12 päivään kuukaudessa. Suurin osa kyselyyn vastanneista koki hybridimallin toimivana tämänhetkisessä tilanteessa, tosin nykymalli ei kaikilta osin toimi tarkoituksenmukaisesti. Kyselyssä tuli esiin toiveita suunniteltujen, yhteisten läsnätapaamisten järjestämisestä (41 %), minkä koettiin paremmin lisäävän yhteisöllisyyttä. Kyselyn avoimissa vastauksissa oli myös pohdintoja siitä, tulisiko etätyön rajoite poistaa tai etätyöpäivien määrää lisätä (32 %).  Nykymallin rajoite (max 12 etätyöpäivää/kk) on koettu myös ”näennäisenä” eikä varsinaisesti edistä työn tekemistä, mikä on tullut esiin mm. kehityskeskustelujen yhteydessä.

Hybridimallin uudistamista on käsitelty yhteistoiminnallisesti yhteistyötoimikunnan kokouksissa 25.8.2023 ja 16.1.2024, jossa todettiin, että etä- ja läsnätyömalli on osa suurempaa kokonaisuutta, johon liittyvät johtaminen, etäjohtaminen, työhyvinvointi ja työn ja muun elämän yhteensovittaminen, työtilojen toimivuus sekä työn tekemisen tarkoituksenmukaisuus. Yhteistyötoimikunnassa 16.1.2024 käsitelty etätyöohjeen uudistaminen todettiin työelämän joustojen ja työn tekemisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta kannatettavana. Etätyöohjeen uudistamista on käsitelty johtoryhmän kokouksissa 28.9.2023, 29.1.2024 ja 19.2.2024 sekä uudistamisesta on käyty useita keskusteluja johdossa.

Keskeisin etätyöohjeeseen tehty muutos koskee etätyöpäivien määrän rajoitteen (max 12) poistamista. Etätyön tavoitteena on lisätä työn tuottavuutta, työjärjestelyjen joustavuutta sekä parantaa työhyvinvointia tukemalla työn ja muun elämän yhteensovittamista.

(Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Mira Salmi, p. 040 685 4014)

 

Maakuntajohtajan muutettu esitys

Käydään evästyskeskustelu Pohjois-Pohjanmaan liiton etätyöohjeen uudistamisesta ja tuodaan päätöksentekoon seuraavaan kokoukseen.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.

Mari-Leena Talvitie poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 12.55.

 

Mkh 15.04.2024 § 66

 

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus päättää hyväksyä uudistetun etätyöohjeen käyttöön ajalle 1.5.-31.12.2024.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.

 

Mkh 17.12.2024  

PPL/389/01.00.00/2023

 

Selostus asiasta

Maakuntahallituksen kokouksessa 15.4.2024 hyväksytty määräaikainen hybridityömalli on ollut kokeilussa 1.5.–31.12.2024. Henkilöstölle tehdyn kyselyn perusteella hybridityömalli on koettu pääosin toimivaksi. Vuoden 2025 alusta voimaan tulevaa hybridityöohjetta on tarkennettu; työnantaja suosittelee vähintään kahta lähityöskentelypäivää viikossa siten, että lähityöpäivän läsnäolo on säännöllisen toimistotyöajan mukainen liukumat huomioiden. Lisäksi etätyöskentelypäivät tulee merkitä Outlook-kalenteriin. Päivitetty hybridityöohje on voimassa toistaiseksi ja ohjetta tarkistetaan tarvittaessa. Päivitetty hybridityöohje on käsitelty yhteistyötoimikunnan kokouksessa 3.12.2024.

 

Valmistelija

Henkilöstöpäällikkö Mira Salmi p. 040 685 4014

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus päättää hyväksyä Pohjois-Pohjanmaan liiton hybridityöohjeen.

 

Päätös