Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.11.2024/Pykälä 188


Eropyyntö maakuntahallituksen puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä (Jussi Ylitalo) sekä uuden jäsenen ja puheenjohtajan valinta

 

Mkh 19.11.2024 § 188

PPL/541/00.00.05/2024

 

Selostus asiasta

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Jussi Ylitalo on anonut eroa maakuntahallituksen puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä 31.10.2024 lähetetyllä sähköpostilla. Eroanomus perustuu henkilökohtaisiin syihin.

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Kuntalain 14 §:n 2 momentin 10 kohdan mukaan valtuusto päättää jäsenten valitsemisesta toimielimiin, jollei muualla kuntalaissa toisin säädetä. Toimivalta eron myöntämisessä kuuluu maakuntavaltuustolle.

Kuntalain 79 §:n 1 momentin mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

Valmistelija

Hallintojohtaja Toni Saranpää, puh. 040 685 4052

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se
1) myöntää eron Jussi Ylitalolle maakuntahallituksen puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä,
2) valitsee uuden jäsenen maakuntahallitukseen ja
3) valitsee maakuntahallitukselle uuden puheenjohtajan.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Merkittiin, että Jussi Ylitalo ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Esa Aalto toimi kokouksen puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.