Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 27.06.2024/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Muut asiat

 

MYR 27.06.2024 § 99

 

Asian esittely

Valtakunnallisten teemojen uutiskirje / kesäkuu 2024

Osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 ohjelman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto+ (ESR+) rahoituksesta on sovittu käytettäväksi ns. valtakunnallisten teemojen toteuttamiseen. Valtakunnalliset teemat ovat ministeriöjohtoisesti valmisteltuja, strategisesti tärkeitä kehittämiskokonaisuuksia, joiden toteuttaminen tapahtuu kuitenkin ohjelmassa määritellyn toiminnan puitteissa.

Valtakunnallisiin teemoihin varataan EAKR:n kokonaisrahoituksesta enintään 6 % ja ESR+:sta enintään 20 %. Valtakunnallisten teemojen välittävinä toimieliminä toimivat rakennerahastotehtäviä hoitavat ELY-keskukset.

Uutiskirjeen tarkoituksena on toimia ajankohtaisen tiedon koosteena kaikista valtakunnallisista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin kaksi kertaa vuodessa.

Kesäkuun uutiskirjeen aiheena on katsaus valtakunnallisten teemojen tuleviin tapahtumiin ja mahdollisten koordinaatiohankkeiden toimintaan. Uutiskirjeessä kerrataan myös alkuvuoden 2024 tapahtumia esimerkiksi hakujen näkökulmasta.

Kesäkuun uutiskirje 2024 >> https://rakennerahastot.fi/kesakuu-2024

Tiina Rajala kertoi, että EURA2021- järjestelmän ongelmista. EURA 2021-järjestelmän keskeneräisyys tekee hankehakijoille vaikeuksia erityisesti ryhmähankkeiden muutospäätöksissä ja maksatuspäätöksissä. Asiasta on kirjelmöity Työ-ja elinkeinoministeriöön. Tiina Rajala painotti, että hankkeen vaikeuksissa oltaisiin yhteydessä hankkeen valvojaan.

Esa Pellikainen totesi puualan hankkeiden harvinaisuuden maakunnanyhteistyöryhmän listoilla. Esa Pellikainen toivoi hanketoimintaa koko Pohjois-Pohjanmaan alueelle.

Puheenjohtajan esitys

Käsitellään mahdolliset muut asiat.

 

Päätös

Asiat merkittiin tiedoksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa