Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 27.06.2024/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

MetaHealth Infra (investointi)/ EAKR

 

MYRS 18.06.2024 § 152

 

Asian esittely

Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan liitto

Tavoiteohjelma: Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027

Toimintalinja ja hallinnonala: TL 1/OKM

Erityistavoite: 1.1

Hakemusnumero: 404071

Hakija: Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Toteutusaika: 2.9.2024 - 30.4.2027

Toteuttamisalue: Pohjois-Pohjanmaa

 

Hankekuvaus (tarve, tavoitteet, toimenpiteet):

Sosiaali- ja terveysalan osaamisvaatimukset ovat kasvaneet tieteen ja teknologian innovaatioiden kehittymisen myötä. Väestön ikääntyminen, päivystyksellisten palveluiden keskittäminen, vuodeosastopaikkojen vähentäminen ja kotiin vietävien palveluiden lisääntyminen sekä teknologian kehitys on johtanut siihen, että työtavat ovat sosiaali- ja terveysalalla radikaalisti muuttuneet ja digitalisoituneet. Hyvinvointialueet kehittävät DigiSote- keskuksia ja digihoitopolkuja vastatakseen asiakastarpeisiin jatkuvasti niukkenevien resurssien puitteissa. Toisaalta väestön palvelujen tarve on lisääntynyt ja terveysongelmat ovat entistä haasteellisempia (Valtioneuvosto 2021). Sairaalaverkoston ja päivystyspalveluiden keskittämisen suunnitelmat keskittävät osaamista myös yliopistosairaaloiden ympärille. Tämän vuoksi myös uudenlaisia oppimisympäristöjä ja digitaalisia oppimisratkaisuja on investoitava juuri Pohjois-Pohjanmaan alueella.

On siis syntynyt kiireellinen tarve investoida sosiaali- ja terveysalalle uudenlainen ja ainutlaatuinen immersiivisyyttä, pelillisyyttä ja simulaatioita (Metaverse) hyödyntävä digitaalinen kehittämis- ja testausympäristökokonaisuus. Ympäristö edistää elinkeinoelämälähtöistä kehittämistä siten, että se mahdollistaa yritysten tuotteiden, palvelujen ja toimintamallien asiakaslähtöisen kehittämisen ja testaamisen. Jatkossa investoitava ympäristö palvelee myös työelämässä olevien ja sinne rekrytoitavien ammattilaisten ammattitaidon vahvistamista ja ylläpitämistä tarjoamalla jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia. Toteutuessaan vetovoimainen sosiaali- ja terveysalan kehittämis- ja testausympäristökokonaisuus tukee alueella alan kilpailukykyä ja vetovoimaa. Tällainen ainutlaatuinen ympäristö nostaa Pohjois-Pohjanmaan kilpailukykyä monella tavalla verrattuna muihin vastaaviin alueisiin. Tarve alueellamme on erityisen suuri uusien sairaaloiden ja päivystysten keskittämisen toteutuessa.

Hankkeen tavoitteena on uudistaa terveysalan kehittämis- ja testausympäristökokonaisuus digitaalisen ekosysteemin tasolle (Metaverse). Hankkeessa investoidaan immersiivisyyttä, pelillisyyttä ja simulaatiota hyödyntävä digitaalinen kehittämis- ja testausympäristö. Tähän kokonaisuuteen hankitaan uutta teknologiaa hyödyntävät laajennetun todellisuuden virtuaaliset (immersiiviset) tilat, investoidaan tiloihin liittyvät arviointianalyytikan sisältävät pelioppimis- ja testausratkaisut.

Tämän lisäksi tähän kokonaisuuteen investoidaan AV-järjestelmät, jotka mahdollistavat kehittämis- ja testaustoiminnan etäyhteyksin verkon välityksellä. Näiden investointien tavoitteena on varmistaa terveysalan innostava ja vetovoimainen immersiivisyyttä, pelillisyyttä ja simulaatiota hyödyntävä digitaalinen kehittämis- ja testausympäristö, joka vastaa alan tuleviin osaamis- ja kehittämistarpeisiin ja lisää osaltaan alan kilpailukykyä ja vetovoimaa alueellamme.

 

Toimenpide 1 Hankkeen hallinnointi

Hankkeen hallinnointiin kuuluvat mm. aloituskokous, seuranta- ja väliraportit, päätöskokous sekä ohjausryhmän kokoukset.

 

Toimenpide 2 Kehittämis- ja testausympäristön infraan liittyvien hankintojen toteuttaminen

Tähän immersiivisyyttä, pelillisyyttä ja simulaatiota hyödyntävään digitaaliseen kehittämis- ja testausympäristökokonaisuuteen investoidaan Oulun ammattikorkeakoulun olemassa oleviin terveysalan simulaatiotiloihin kaksi digitaalista, immersiivistä kehittämis- ja testausympäristöä (siirtoseinät, projektorit, lasersensorit ja ohjelmistot). Nämä ympäristöt varustellaan maksimaalisen etäkäytön mahdollistavilla AV-välineistöillä (5).

Toinen tila tulisi terveysalan kliinisen hoitotyön ympäristöksi, jossa voidaan turvallisesti ja luotettavasti kehittää ja testata lääketieteellisiä laitteita ja sovelluksia sekä harjoitella valmiuteen, varautumiseen ja viranomaisyhteistyöhön liittyvää päätöksentekoa. Toinen tila taas mahdollistaisi laajemman sosiaali- ja terveysalan sekä niiden sidosryhmien hyvinvointiteknologiaan ja palvelujen kehittämiseen liittyvien laitteiden, sovellusten ja asiakas- ja hoitotyön menetelmien ja toimintamallien kehittämisen ja testaamisen.

Investoinnit toteutetaan seuraavasti:

-          Ympäristökokonaisuuteen liittyvien laitteiden hankintojen kokoaminen, tarkan hankintasuunnitelman laatiminen sekä vaatimusmäärittelyn laadinta

-          Laite- ja ohjelmistotoimittajien kartoittaminen ja kilpailutuksen käynnistäminen.

-          Ympäristön muodostaminen ja toteuttaminen, mukaan lukien tilojen muutostöiden kartoittaminen, muutostöiden hankinta ja organisointi.

-          Laitteiden, ohjelmistojen ja muiden välineiden hankinta ja koekäyttö.

-          Mahdolliset reklamaatiot toimittajille.

 

Toimenpide 3 Hankkeen viestintä

Hankkeessa laaditaan viestintäsuunnitelma ja toteutetaan sen mukaista viestintää. Tähän sisältyvät muun muassa hankkeen aikainen sisäinen ja julkinen viestintä.

Toimenpiteet toteutetaan rahoittajan viestinnästä ja tiedotuksesta antaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti.

Ulkopuoliset toimenpiteet investointien toimintavalmiiksi saattamiseksi:

investoitavan ympäristön käyttöönottamiseksi ja kehittämiseksi tullaan hakemaan rahoitusta eri rahoituskanavista.

 

Kokonaiskustannusarvio (€):

Investoinnit: 783 680

Välilliset kustannukset:11 755

Kustannukset yhteensä: 795 435

 

Kokonaisrahoitussuunnitelma (€):

Haettu EAKR- ja valtion rahoitus: 556 804

Muu julkinen rahoitus: 238 631

Yksityinen rahoitus:

Rahoitus yhteensä: 795 435

 

Hankearviointi, pisteet: 32/52

Maakuntaohjelman toimintalinja: KT 2 C

Valmistelija: Jarkko Kärkimaa 050 520 6670

 

Esitys

Pohjois-Pohjanmaan liitto esittää:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa hanketta rahoitettavaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta.

MYR:lle esitetään, että se antaa hankkeesta myönteisen lausunnon.

Päätösesityksen perustelut:
Hanke tukee Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027-ohjelmaa toimintalinjan "Innovatiivinen Suomi" ja erityistavoitteen 1.1 "Tutkimus- ja innovaatiovalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen" osalta.
Hankkeessa toteutettavat sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristön investoinnit tukevat digitalisaation mahdollistamaa ajasta ja paikasta riippumatonta opiskelua ja koulutusta.
Hanke on Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman 2022-2025 mukainen erityisesti kehittämisteeman 2 (Saavutettava, alueiden vahvuuksien ja mahdollisuuksien Pohjois-Pohjanmaa) ja painopisteen C (Digitaalisuuden laaja hyödyntäminen) osalta. Hanke on Pohjois-Pohjanmaan älykkään erikoistumisen mukainen tukien alueen ammattitaitoista ja osaavaa koulutusta terveyden ja hyvinvoinnin alalla.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

MYR 27.06.2024 § 84

8/04.03.01/2024

 

Esitys

Maakunnan yhteistyöryhmä puoltaa hanketta rahoitettavaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa