RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 168
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
MYRS 18.06.2024 § 168
Asian esittely
- Valtakunnallisten teemojen uutiskirje / kesäkuu 2024
Osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 ohjelman Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto+ (ESR+) rahoituksesta on sovittu käytettäväksi ns. valtakunnallisten teemojen toteuttamiseen. Valtakunnalliset teemat ovat ministeriöjohtoisesti valmisteltuja, strategisesti tärkeitä kehittämiskokonaisuuksia, joiden toteuttaminen tapahtuu kuitenkin ohjelmassa määritellyn toiminnan puitteissa.?
Valtakunnallisiin teemoihin varataan EAKR:n kokonaisrahoituksesta enintään 6 % ja ESR+:sta enintään 20 %. Valtakunnallisten teemojen välittävinä toimieliminä toimivat rakennerahastotehtäviä hoitavat ELY-keskukset.?
Uutiskirjeen tarkoituksena on toimia ajankohtaisen tiedon koosteena kaikista valtakunnallisista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin kaksi kertaa vuodessa.
Kesäkuun uutiskirjeen aiheena on katsaus valtakunnallisten teemojen tuleviin tapahtumiin ja mahdollisten koordinaatiohankkeiden toimintaan. Uutiskirjeessä kerrataan myös alkuvuoden 2024 tapahtumia esimerkiksi hakujen näkökulmasta.
Kesäkuun uutiskirje 2024 >> https://rakennerahastot.fi/kesakuu-2024
- Pohjois-Pohjanmaan liiton nettisivuilta löytyy tiedotetta EAKR-ryhmähankkeiden toteutumisen viivästymisestä. Ryhmähankkeiden muutoshakemusten tekeminen EURA 2021 -järjestelmässä on mahdollista työ- ja elinkeinoministeriön tämän hetkisen arvion mukaan vasta loppusyksystä, loka-marraskuussa 2024.
- TEM on toimittanut ohjekirjeen alueellisten rahoitussuunnitelmien valmistelusta 2025-2026. Pohjois-Pohjanmaan kulmaluvut ovat seuraavat:
2025: EAKR: 14,969 milj. €, valtio 7,484, ESR+: 7,897, valtio 3,708, JTF: 5,667, valtio 1,822, kaikki yhteensä: 41,547 milj. €
2026: EAKR: 14,969 milj. €, valtio 7,484, ESR+: 7,897, valtio 3,708, JTF: 5,667, valtio 1,822, kaikki yhteensä: 41,547 milj. €
Rahoitussuunnitelmat toimitetaan TEM:lle 31.10.2024 mennessä.
Puheenjohtajan esitys
Käsitellään mahdolliset muut asiat.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |