Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 113

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Maakuntahallituksen toimivallan siirtäminen viranomaisen asiakirjan antamisesta

 

Mkh 10.06.2024 § 113

280/00.02.01/2024

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön 45 §:n 1 momentin mukaisesti hallintojohtaja ratkaisee maakuntavaltuuston asiakirjoja koskevat tietopyynnöt. Hallintosäännön 45 §:n  2 momentin mukaan maakuntahallitus voi päättämässään laajuudessa siirtää asiakirjan asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaansa alaiselleen viranhaltijalle. Jotta maakuntahallituksen asiakirjojen antaminen voidaan ratkaista tavanomaisten tietopyyntöjen osalta julkisuuslain 14 §:n edellyttämässä kahdessa viikossa tai laajoissa tietopyynnöissä kuukauden kuluessa, on tarkoituksenmukaista, että asiakirjan antamisen ratkaisee viranhaltija maakuntahallituksen sijaan vastaavalla tavalla kuin maakuntavaltuuston asiakirjojen osalta.

(Valmistelijat: hallintojohtaja Riitta Pitkänen, p. 050 505 2260, hallinnon kehittämispäällikkö Anne Väisänen, p. 040 685 4031)

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus siirtää toimivaltaansa hallintojohtajalle maakuntahallituksen asiakirjojen antamisesta siten, että hallintojohtaja ratkaisee maakuntahallituksen asiakirjoja koskevat tietopyynnöt.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa