RSS-linkki
Kokousasiat:https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tasa-arvoinen ja osallistava energiatulevaisuus/ JTF
MYRS 22.05.2024 § 135
10/04.03.01/2024
Asian esittely
Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan liitto
Tavoiteohjelma: Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027
Toimintalinja ja hallinnonala: TL 7/TEM
Erityistavoite: 7.1
Hakemusnumero: 903274
Hakija: Oulun yliopisto
Toteutusaika:1.1.2024-31.12.2026
Toteuttamisalue: Pohjois-Pohjanmaa
Hankekuvaus (tarve, tavoitteet, toimenpiteet):
Voimakas sukupuolten välinen epätasapaino kodin energiateknologioiden suunnittelussa, käyttöönotossa ja käytössä asettaa ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan, kun on kyse päätöksenteosta ja osallistumisesta energiamarkkinoille kodin energiateknologioiden avulla. Eri ryhmien välinen epätasapaino aiheuttaa ei-toivottuja taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä seurauksia. Tarvitaan siis sukupuolivastuullista energianhallinnan vahvistamista sekä lisää ihmisten intersektionaalista analyysiä mm. eri ikäryhmille, jotka saattavat olla energiamarkkinoiden marginaalissa.
Hankkeen tavoitteena on
- Tunnistaa sukupuolittuneita rooleja energiaekosysteemissä ja luoda tasa-arvoisia mahdollisuuksia suunnitella ja käyttää digitaalisia energianhallintaratkaisuja ja -palveluita yhdessä ekosysteemin muiden toimijoiden kanssa (kaupunki, koulut, yritykset).
- Osallistaa energian loppukäyttäjät, erityisesti naiset ja tytöt, käyttäjälähtöiseen energiayhteisön ja digitaalisten energianhallintaratkaisujen konseptien luomiseen ja kokeiluun.
- Laajentaa aktiivisten energiakansalaisten joukkoa, tuoda esiin energianhallinnan rooli jokaisen suomalaisen arjessa, lisätä tyttöjen ja naisten ymmärrystä ja kiinnostusta omaan energiankulutukseen liittyen, sekä voimaannuttaa näitä ryhmiä osallistumaan ja ottamaan kantaa energiamurrokseen.
- Kehittää ja järjestää energiateknologiaa ja energialukutaitoa käsittelevää koulutusta lapsille ja nuorille Oulun kaupungin STEAM-verkoston kautta.
- Kannustaa naisia ja tyttöjä energiankulutuksen (ja -tuotannon sekä kysyntäjouston) hallintaan ja energia-alalle.
- Kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymis- ja energiaköyhyysriskissä oleviin käyttäjäryhmiin.
- Tuottaa energia-alan ja julkisen sektorin toimijoille sukupuolisensitiivinen tarkistuslista energiateknologioiden tutkimus- ja kehitystyöhön, energiateknologioiden myyntiin, markkinointiin ja käyttötukeen, sekä energialukutaidon vahvistamiseen.
Toimenpiteet:
- Nykytilanteen ja -ongelmien identifiointi
- Käyttäjälähtöisten energiayhteisö- ja digitaalisten energianhallintaratkaisujen konseptien luominen ja kokeilu
- Koulutus ja tiedotus
- Verkoston luominen
- Projektinhallinta
Työ on organisoitu viiteen työpakettiin (WP).
1) WP1: Nykytilanteen ja ongelmien identifiointi: Työpaketissa selvitetään nykyisten energiankulutuskäytäntöjä ja energialukutaitoja sekä niiden mahdollisia viimeaikaisia, vuonna 2022 alkaneen energiakriisin tuomia muutoksia eri osallisryhmien kanssa, erityisesti keskittyen syrjäytyneiden kodin energiateknologian käyttäjiin (esim. miehiä pidemmän iän vuoksi yksin elävät iäkkäät naiset, yksinhuoltajaäidit, maahanmuuttajat), haastattelujen, työpajojen ja kyselyiden avulla.
2) WP2: Käyttäjälähtöisten energiayhteisön ja digitaalisten energianhallintaratkaisujen konseptien luominen ja kokeilu: Työpaketissa järjestetään keskustelevia ja visionäärisiä työpajoja, joissa luodaan ja kokeillaan käyttäjälähtöisiä energiayhteisö- ja digitaalisten energianhallintaratka isujen konsepteja erityisesti keskittyen syrjäytyneiden kodin energiateknologian käyttäjiin (esim. miehiä pidemmän iän vuoksi yksin elävät iäkkäät naiset, yksinhuoltajaäidit, maahanmuuttajat). Suunnittelemme yhdessä osallistavampia, sukupuolivastuullisia ja kestävämpiä tulevaisuuden kodin energiateknologioita syrjäytyneiden kotienergiateknologian käyttäjien kanssa. Tarjoamme konsepteja energia-alan toimijoille jatkokehitystyötä varten.
3) WP3: Koulutus ja tiedotus: Työpaketissa kehitetään ja tarjotaan energiateknologioita ja energialukutaitoa käsittelevää koulutusta, jota tarjotaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa lapsille ja nuorille STEAM koulutukseen integroituen sekä erityisesti syrjäytyneille kodin energiateknologian käyttäjille. Koulutus ja tiedotus energia-alan ja julkisen sektorin toimijoille tapahtuu sukupuoli-sensitiivinen tarkistuslistan kehittämisen ja sen käyttöön liittyvän koulutuksen avulla. Sukupuolisensitiivinen tarkastuslista kattaa energiateknologioiden tutkimus- ja kehitystyön, energiateknologioiden myynnin, markkinoinnin ja käyttötuen, sekä energialukutaidon vahvistamisen.
4) WP4: Verkoston luominen: Työpaketissa kartoitetaan ja tuodaan yhteen maakunnalliset energia-alan ja julkisen sektorin toimijat sekä luodaan maakunnallinen kansalaisvaikuttamisen verkosto, joka keskittyy sukupuoleen ja energiaan. Verkostoa hyödynnetään osallistujien rekrytoinnissa työpaketteihin 1, 2 ja 3.
5) WP5: Projektinhallinta: Työpaketissa varmistetaan hankkeen eteneminen hankesuunnitelman, aikataulun ja budjetin mukaisesti.
Kokonaiskustannusarvio (€):
Henkilöstökustannukset:364 830
Välilliset kustannukset: 145 932
Kustannukset yhteensä: 510 762
Kokonaisrahoitussuunnitelma (€):
Haettu EAKR- ja valtion rahoitus: 408 609
Kuntien rahoitus:
Muu julkinen rahoitus:102 153
Yksityinen rahoitus:
Rahoitus yhteensä: 510 762
Hankearviointi, pisteet: 16/44
Valmistelija: Jarkko Kärkimaa 050 520 6670
Esitys
Pohjois-Pohjanmaan liitto esittää:
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö ei puolla hanketta rahoitettavaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta.
MYR:lle esitetään, että se antaa hankkeesta kielteisen lausunnon.
Päätösesityksen perustelut:
Hakemuksessa esitetyillä toimilla ei voida katsoa olevan riittävän merkittävää vaikutusta maakunnan elinkeinoelämän tarpeista lähtevän TKI-toiminnan edistämiseen eikä sitä voi nähdä riittävän vaikuttavaksi myöskään bio- tai kiertotalouteen liittyvän liiketoiminnan kehittämisen kannalta.
Hakemus sai arvioinnissa 16/44 pistettä. Suhteellisesti tarkasteltuna 36,36 % maksimipistemäärästä.
Hankehakuilmoituksen mukaan hakemuksen tulisi saada horisontaalisten ja erityistavoitekohtaisten erityisten valintaperusteiden yhteenlasketusta maksimipistemäärästä vähintään 50 %, jotta hanke voidaan rahoittaa.
Hakemuksen pisteet suhteellisesti tarkasteltuna jäivät alle asetetun raja-arvon, joten hakemus esitetään hylättäväksi.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |