Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Maakuntavaltuusto 03.06.2024 § 2

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön 73 § mukaan maakuntavaltuuston kokouskutsun antaa maakuntavaltuuston puheenjohtaja, tai puheenjohtajan ollessa estyneenä varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka, sekä käsiteltävät asiat.

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 14 päivää ennen maakuntavaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle, sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla. Hallintosäännön 74 § mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset maakuntavaltuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, elleivät erityiset syyt ole esteenä.

Hallintosäännön 80 § mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai nimenhuudolla, joka toimitetaan jäsenkunnittain aakkosjärjestyksessä. Maakuntavaltuuston kokous on päätösvaltainen, jos vähintään kaksi kolmasosaa (50) valtuutetuista (75) on läsnä.

Maakuntavaltuuston kokouksen 3.6.2024 kokouskutsu ja esityslista on lähetetty hallintosäännössä määrätyille henkilöille ja asetettu nähtäville kuntayhtymän verkkosivuille 17.5.2024.

 

Puheenjohtajan esitys

  1. Pidetään nimenhuuto ja todetaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut;
  2. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi;

 

Päätös

1. Todettiin maakuntavaltuutetut ja varavaltuutetut sähköisesti. Äänestysluetteloon on lisätty Paavo J. Heinonen, joka oli paikalla mutta sähköisessä ilmoittamisessa oli hänen kohdallaan ongelmia. Paikalla oli 61 valtuutettua tai varavaltuutettua. Poissa oli 14 valtuutettua. Lisäksi todettiin, että paikalla oli viisi maakuntahallituksen jäsentä, jotka eivät ole valtuutettuja ja kaksi nuorisovaltuuston puheenjohtajaa. Heillä on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa.
2. Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty hallintosäännössä määrätyille henkilöille sekä asetettu nähtäville Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön mukaisesti. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. Kokouksessa oli läsnä yli kaksi kolmasosaa valtuutetuista.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa