Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 92

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 4  Arviointikertomus 2023

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

 

Mkh 06.05.2024 § 92

122/00.04.01/2024

 

Asian esittely

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu arvioida, ovatko maakuntavaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään maakuntavaltuustolle arviointikertomuksessa, joka käsitellään maakuntavaltuustossa tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.

Tarkastuslautakunta on hyväksynyt arviointikertomuksen kokouksessaan 26.4.2024 ja allekirjoittanut sen sähköisesti sekä lähettänyt sen maakuntavaltuustolle tiedoksi.

Arviointikertomus on esityslistan liitteenä.

(Valmistelija viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, p. 050 3225797)

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa