Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ehdokkaat Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallisten taidetoimikuntien jäseniksi

 

Mkh 06.05.2024 § 91

121/00.07.00/2024

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liitto on saanut Taiteen edistämiskeskukselta (Taike) pyynnön esittää 2-4 ehdokasta valtakunnallisten taidetoimikuntien jäseniksi 1.1.2025 alkavalle kaksivuotiselle kaudelle. Taidetoimikunnat ovat Taiken asiantuntijaelimiä. Jäsenten keskeisin tehtävä on toimia oman alansa asiantuntijoina ja vertaisarvioijina. Taidetoimikunnat päättävät apurahoista ja palkinnoista. Valtion toimikunnat antavat myös lausuntoja muun muassa yhteisöjen hakemuksista sekä taiteilijaeläkehakemuksista. Taidetoimikunnista ja niiden tehtävistä säädetään Taikea koskevassa laissa ja asetuksessa. Päätöksen taidetoimikuntien kokoonpanosta tekee Taiken taideneuvosto.

Taidetoimikuntaan ehdotettavien jäsenten tulee olla alansa asiantuntijoita ja toimikuntatyöhön sitoutuneita. Ehdokasjoukon toivotaan koostuvan eri-ikäisistä ja eri sukupuolta edustavista ehdokkaista On toivottavaa, että osa valtion taidetoimikuntien ehdokkaista asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Toimikuntien jäseniä sitoo esteellisyyssäännökset. He eivät esimerkiksi voi hakea henkilökohtaista apurahaa omalta taidetoimikunnaltaan. Ehdokkailta pitää olla suostumus tehtävään. 

Pohjois-Pohjanmaan liitto on valmistellut esityksensä seuraavista ehdokkaista valtakunnallisiin taidetoimikuntiin.

Minna Rytisalo (s. 1974) on kuusamolainen kirjailija ja kolumnisti, ja entinen äidinkielen opettaja. Hänen esikoisteoksensa Lempi (2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se palkittiin Kiitos kirjasta -mitalilla, Botnia-palkinnolla ja kirjabloggaajien myöntämällä Blogistanian Finlandialla. Teos oli myös Runeberg- ja Lappi-kirjallisuuspalkinnon ehdokas. Teoksen käännösoikeudet on myyty viiteen maahan. Rytisalon seuraava teos Rouva C. (2018) sai Tulenkantaja-, Vuoden kirja- ja Kaarlen palkinnon. Molemmista teoksesta on tehty näyttämösovituksia. Vuonna 2023 Rytisalolta ilmestyi kolmas romaani Jenny Hill ja yhdessä Tommi Kinnusen kanssa tehty tietokirja Huokauksia luokasta.

Dimitra Sidiropoulou-Salo (taiteilijanimi Dimi Salo s. 1988) on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko, musiikkipedagogi (AMK), musiikkitoimittaja ja kirjailija. Hän asuu Oulussa. Salo on toiminut aktiivisesti musiikki-, opetus- ja kulttuurialalla 15 vuotta. Hän on julkaissut runsaasti omaa musiikkia ja toiminut muusikkona (laulu ja koskettimet)? mm. Kauko Röyhkän, Radiopuhelimet-yhtyeen ja Remu Aaltosen albumeilla ja livekokoonpanoissa.?Vuonna 2023 Salolta ilmestyi toinen kokopitkä albumi ja esikoisromaani Sopivanlaiset, joita voi seurata yhdessä musiikkinäytelmän tavoin. Sopivanlaiset-musiikkinäytelmä nähdään kesällä 2024 Oulussa Oulun Ylioppilasteatterin tuotantona. Taiteen tekemisen lisäksi Salo opettaa laulua ja lauluntekoa sekä kirjoittaa musiikkihaastatteluja. Salo on ollut Taiken Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan jäsen kaksi kautta (2020-2024).

(Valmistelija: erityisasiantuntija kulttuuri Auli Suorsa, p. 050 386 8443)

 

Maakuntajohtajan esitys

Pohjois-Pohjanmaan liiton ehdokas Taiken valtakunnalliseen kirjallisuustoimikuntaan on kirjailija Minna Rytisalo ja musiikkitoimikuntaan muusikko Dimitra Sidiropoulou-Salo.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa