Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kevään 2024 kokousaikataulu

 

Mkh 25.09.2023 § 129

 

 

Asian esittely

Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön 109 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Kokousten aikataulua suunnitellessa on huomioitu Oulun kaupungin kokousaikataulut.

Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston kokous on suunniteltu pidettäväksi maanantaina 3.6.2024.

Maakuntavaltuuston ja -hallituksen kokouspäivistä ja -paikoista ilmoitetaan Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.

(Valmistelija: viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, puh. 050 322 5797)

 

Maakuntajohtajan esitys

Maakuntahallitus päättää, että kevätkaudella 2024 maakuntahallituksen kokouspäivät ovat seuraavat:
- ma 15.1
- ma 12.2.
- ma 11.3.
- ma 15.4.
- ma 13.5.
- ma 10.6.

 

Päätös

Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.

 

Mkh 15.04.2024 § 75

19/00.02.01/2024

 

Asian esittely

Hyvinvointialue Pohteen aluevaltuusto on täydentänyt seminaariaikatauluaan, mikä on aiheuttanut päällekkäisyyden maakuntahallituksen kanssa. Maakuntahallituksen jäsenistä osa on myös aluevaltuuston jäseniä, joten on perusteltua muuttaa maakuntahallituksen kokousaikataulua toukokuun osalta.

(Valmistelija: viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, puh. 050 322 5797)

 

Maakuntajohtajan esitys

Esitän, että maakuntahallituksen 13.5.2024 kokous siirretään pidettäväksi maanantaina 6.5.2024.

 

Päätös

Päätettiin siirtää maakuntahallituksen 13.5. kokous pidettäväksi 6.5. klo 9.00. Kokous pidetään läsnäkokouksena.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa