Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 22.03.2024/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Pohjois-Pohjanmaan liiton vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös

 

TARK 22.03.2024 § 12

31/00.02.02/2024

 

Asian esittely

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehty selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

Hyväksyessään tilinpäätöksen maakuntavaltuusto päättää samalla tilikauden tuloksen käsittelystä ja mahdollisesti tarvittavista talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.

Kuntayhtymän tulos vuodelta 2023 muodostuu seuraavasti:

Toimintatuotot               6 155 586,41 €

Toimintakulut                -6 274 519,33 €

Toimintakate  -118 932,92 €

Vuosikate   -110 761,68 €

Poistot     -19 830,78 €

Tilikauden tulos  -139 592,46 €

Rahastojen lisäys  184 837,56 €

Tilikauden yli-/alijäämä     45 245,10 €

Maakuntahallitus on hyväksynyt tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 11.3.2024 § 40. Hyväksytty tilinpäätös ja toimintakertomus ovat esityslistan liitteenä.

Maakuntajohtaja Jussi Rämet esittelee tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä hallintojohtaja Riitta Pitkänen henkilöstötilinpäätöksen.

Suunnittelujohtaja Markus Erkkilä esittelee tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointisuunnitelman painopisteiden mukaisesti seuraavat toimintakertomukseen sisältyvät kokonaisuudet: maakuntaohjelman toimeenpanon edistäminen ja seuranta, vaihemaakuntatyö sekä kestävän tuulivoimarakentamisen edistäminen. 

(Valmistelija viestintä- ja hallintopäällikkö Arja Hankivaara, p. 050 3225797)

 

Puheenjohtajan esitys

Tarkastuslautakunta merkitsee tilinpäätösaineiston ja siitä saadun lisäinformaation tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi suunnittelujohtaja Markus Erkkilän sekä hallintojohtaja Riitta Pitkäsen esittelemä tilinpäätösaineisto ja siitä saatu informaatio.

Klo 13.20 Markus Erkkilä poistui ja Riitta Pitkänen saapui tämän asiakohdan käsittelyn kohdalla.

Riitta Pitkänen poistui klo 14.10 asiakohdan käsittelyn päätyttyä.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa