Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Pohjanmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ppliitto.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2024/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sidonnaisuusilmoitukset

 

TARK 16.02.2024 § 6

 

Asian esittely

Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan ja muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä virka- tai luottamustehtäviä hoidettaessa. Sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset on ilmoitettava viivytyksettä.

Velvollisuus sidonnaisuusilmoituksen tekemiseen on säädelty 84 §:n 2 momentissa. Pohjois-Pohjanmaan liitossa velvollisuus koskee maakuntahallituksen jäseniä ja varajäseniä, valtuuston ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia sekä maakuntajohtajaa.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista.  Tarkastuslautakunta saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi myös kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Sidonnaisuusilmoituksista pidetään rekisteriä kuntayhtymän internetsivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot poistetaan rekisteristä.

 

Puheenjohtajan esitys

Tarkastuslautakunta:

  1. merkitsee tiedoksi sille toimitetut sidonnaisuusilmoitukset;
  2. merkitsee tiedoksi, että sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan kuntayhtymän verkkosivuilla;
  3. toteaa, onko joitakin ilmoitusvelvollisia syytä kehottaa tekemään sidonnaisuusilmoitus tai täydentämään tehtyä ilmoitusta.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta
1. merkitsi tiedoksi sille toimitetut sidonnaisuusilmoitukset;
2. merkitsi tiedoksi, että sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan kuntayhtymän verkkosivuilla;
3. totesi, ettei ollut syytä kehoituksiin tai täydennyspyyntöihin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa